Minun yrittäjätarina
" Fiksu yrittäjyys on maailman paras tie omannäköisen elämän rakentamiseen
Ensimmäinen bisnes mulla oli 6 vuotiaana, kun myin tienvarressa vesiväreillä värjättyä vettä lasipurkeista.
Menestys jäi vaatimattomaksi, mutta se kuvastaa intoani ja kiinnostustani bisnekseen. 26-vuotiaana tuoreena äitinä vuonna -08, perustin ensimmäisen yritykseni.
Verkkokauppa, joka erikoistui lastentarvikkeiden nimikointiin, syntyi ideasta tuoda suositut nimikoidut tutit Suomeen.
Laajensin muihinkin lastentarvikkeisiin, ja yritys kasvoi lifestyle-myymäläksi, jolla oli jälleenmyyjiä ympäri Suomen. Myin yritykseni liiketoiminnan vuonna 2012, mutta konsepti elää edelleen.
Ensimmäisen yritykseni myynnin jälkeen työskentelin useissa myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä toimien samalla sivutoimisesti yrittäjänä.
Vuonna 2017 perustin kaksi start-upia, joista yksi oli kiinteistöalan alusta. Myin sen nopeasti eteenpäin, sillä panostimme toiseen, vaikuttajamarkkinoinnin mediatoimistoon, jota kehitimme yhtiökumppanini kanssa.
Onnistuimme tekemään exitin alle vuodessa, ja myimme yrityksemme pörssiyhtiölle. Jatkoin yrittäjänä siinä vuoteen 2021 saakka ja sen jälkeen vielä pari vuotta palkkasuhteessa.
Matka tämän yrityksen kanssa opetti minulle yrittäjyydestä enemmän kuin mikään korkeakoulu. Vaikuttajamarkkinointi on haastava ala ja kamppailimme jatkuvasti kannattavuuden kanssa.
Tämä kokemus sai minut kehittämään tapoja rakentaa yrityksiä kannattavaksi ja stressittömäksi.
Ollen rakentanut tämän viidennen yritykseni näillä periaatteilla vuodessa kymmenien tuhansien liikevaihtoon sivuoimisesti.
Autan nykyisin päätoimisesti naisyrittäjiä kasvattamaan menestyviä yrityksiä. Lisäksi omistan yhdessä kahden muun naisyrittäjän kanssa coworking -tilan Vaasassa.
4. yritykseni keskittyi asuntobisnekseen, mutta myin siitä puolikkaani pois -24. Jatkoin kuitenkin henkilökohtaisella tasolla asuntosijoittamista.
Kokemukseni yrittäjyydestä on kertynyt pitkältä ajalta ja olen nähnyt monen eri alan toimintaa. Nyt olen auttanut jo yli sataa asiakasta yritystensä rakentamisen ja kehittämisen kanssa.
Tavoitteeni on jakaa osaamistani mahdollisimman monelle naisyrittäjälle tai sellaiselle naiselle, joka haaveilee yrittäjyydestä.
Toivottavasti kohtaamme joskus, ja jos emme, toivotan sinulle valtavasti tsemppiä ja menestystä yrittäjyytesi polulla!
Terkuin,
Emma Ruotsala
CEO-founder